sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuu loppuu, kesäkuu alkaa

Kovaa tuulee tänä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Aamulla aikaisin lähdin kulkemaan pihalla sillä silmällä, saako kuvia. Kesän tulemisen huomaa monipuolisesta kukkavalikoimasta mitä on ilmestynyt lisää. Huhtikuun alussa kuvasin eka tulppaanin, jatkuu tulppaanikausi edelleen. Paljon olen pois leikannut, uusia lajeja avautuu yhä. Toinen toistaan ihmeellisempiä, maailmassa on sanotaan tuhansia lajeja, luulisin. Tulppaani on siten minun lempikukka, kevään tuoja ja kesän alkaja.  Sitten tulee muut , ruusut, pionit ja kesäkukkaset, joita siemenestä kylvän ja osan ostan valmiina taimina. Tänä vuonna omien kasvattamieni taimien kävi kyllä hullusti, ulkoilutin ne hengiltä, vanha tekijä. Sattuuhan sellaista. Piha näyttää jo niin täydeltä, äkkiä se tapahtuu.

"Tulipa Finola"on näin hempeä

"Tulipa Black Parrot" on taas tummanpuhuva

Ryhmä edellisistä tulppaaneista


Koristeomenapuun viereen sopii oranssihehkuiset tulppaanit

Aamuauringon säteet siivilöityy kotkansiipisaniaisen läpi


"Rodo" nupussaan

Kaivoin tämän joskus kokonan pois, Kvittenin, mutta tuli vaan uudelleen

Kesäkukka ruukut

Asetelma,, ja vaarin tekemä linnun kylpyallaan teline

Pikkupallo lasitus väri kokeilu

Hyvää kesää toivottaen kaikille!!

1 kommentti:

  1. Kyllä on niin ihanan näköistä taas teidän pihalla. Ilo katsella!
    Hyvää kesäkuuta :)

    VastaaPoista

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...