torstai 27. marraskuuta 2014

Salinketo

Joskus aikoja sitten kävimme aina kesäisin uimassa täällä. Hyvä uimapaikka, pitkä matala ranta, kun en ole koskaan uinut hyvin, turvallinen paikka. Tuomoniementien asukkaat ovat siistineet rannan hienoksi. Kaislat on kasvanut aika paljon ja meri on paennut kauemmaksi, kaunis on ranta,,,

Tästä huomaa kuinka meri on paennut


Kaislat on kasvanut,,,


Kivikossa monta koskeloa

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Nyplätyt joulukortit

Pimeitten päivien askartelut. Aika kuluu nopeammin kuin luulisi. Huomaa yht`äkkiä, joko tuo kello on noin paljon. Silti kaikki käsityöt on minusta kivempia, kuin siivous. Usein jää huusholli vähemmälle, onneksi vaari auttaa siinä touhussa, siivouksessa!!

Kynttilässä on myös nyplätty pitsi "Ufo"


Keramiikka enkeli ja kuusi pitsikortti


Tähtikortit

Jäännös langoista tein pukinkonttiin

maanantai 17. marraskuuta 2014

Marraskuun valoja

Pimeän ajan valoja  voi rakentaa esim. led-valoista. Säästävät sähköä, on hyvä pitää aina päällä. Lumi olisi toinen valonlähde tänä pimeimpänä aika kautena, marraskuussa. Mutta sekin vähän näytti tulostaan, suli sitten pois.
Käynti isänpäivänä hautausmaalla, valot olivat kauniita, kynttilöissä.
Kynttilöistä saa myös valoa sisätiloihin, ne vain on laitettava niin, että ovat sellaisessa paikassa missä voi seurata jatkuvasti.
Vaari kaivoi maakaapelin valoihin, pistorasia on tuossa portissa


Pikkuvarpunen siemeniä hakemassa

Jouluenkelit odottavat joulun tuloa

Kaunista hautausmaalla

Ensimmäiset joulukortit tehty

lauantai 8. marraskuuta 2014

Juurakko-pitsi

Olen yrittänyt opetella uusia pitsi- malleja. Samalla harjoittelen mantelien tekoa, kuinka se tuntuu niin vaikealta, manteli, rusinaksi muuttuu minun käsissä. Ihailen opistolla mantelin tekijöitä, kuinka helpolta tuntuu, minun kädet ei taivu, vaikka kuinka yritän. Jos vain yrittää enemmän. Sain kumminkin tämän pitsin valmiiksi "Juurakko" nimeltään.


Posliini rasia on Hilja Viljasen maalaama



Yritän kyllä kovin, en vielä lopeta nypläystä, eiköhän se siitä sitten aukene.


Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...