keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nyplättyä

Vuoden 2013 pitsiviikon avajaisista. Mirkun Flikat tanssivat "kuudenparinuttia".



Opiston näyttelystä


Tein pitsiliinan nimeltään:" malli Bruggestä"


Sitten on minun mieleinen liina:" Koukplätjepyri" Viime vuonna tekemäni kaunein liina.



Nypläsin pitsin Outin ja Ilkan onnittelukorttiin. Ystäväni Arja teki sitten kortin valmiiksi, teki tosi kauniin, Nyplättyä voi käyttää monin eri tavoin. Aina mielessä pyörii uusia ideoita.





Pakkasia odotellessa aloin tehdä ruusua, nimesin sen sitten "Pakkasruusuksi". Kun viitsii nyplätä tarpeeksi pitkän, tulee ruususta kaunis. Olen joskus aikaa sitten maalannut posliiniakin, tämän maljakon on maalannut  kylläkin Hilja, Hannun veljen vaimo vuonna 1970. Joitain omia töitä noilta vuosilta on kyllä tallessa minulla.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kukkia huoneessa

Koska sade ja pimeys jatkuu vain ulkona minun on piristettävä itseäni huoneessa olevilla kukkasilla. Viherkasvit ovat kyllä kärsineet pimeästä talvella, mutta koetan leikkokukilla ja muilla kukkivilla kasveilla ilahduttaa ympärillä olevaa.

Auringon pilkahdusta odotan, koska tunteeni liittyy niin pihan hoitoon,niin jotenkin tämä aika, kun ei tiedä oikein onko syksy vai talvi häiritsee mieltäni. Ehkä lumikin kuuluu vielä tähän aikaan, on joskus ennenkin ollut samanlaista talvea.

Tässä on kyllä vielä pitkä aika ennen kuin kevät koittaa.Ei masennuta!!! pimeyteen,,,

syntymäpäivä tulppaanit





orkidea, ainoa mikä kukkii


 Kyllästyin muihin orkideoihin ja heitin pois, tämä innostui sitten kukkimaan.





kerrottu kukkainen amaryllis



asterit

viikko ruusut
Outin tuoma neilikka kimppu

syysjoulutähti


Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...