perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kauneimmat unikot

Meillä on ollut unikoita monena vuotena. Tämä vuosi oli siitä hyvä, että siemensi talven jälkeen hyvin. Ostin pari pussia pioniunikon siemeniä , mitä ei ennen ollut. Kaikki oli niin kauniita väriltään ja muodoltaan.

Pioniunikoiden ryhmää

Silkkiunikko

Silkkiunikkoja









Erilaiset pioniunikot. Niitä löytyi näin monen värisiä. Toivottavasti ensi talven jälkeen siementävät
kunnolla. Jos on suotuisa kevät, itävät aikaisin. Helppoja , kauniita joka paikan kukkia.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Pyöreät pensaat

Joskus ihailin leikattuja pensaita ulkomaan reissullani. Aloin miettimään mitä pensaita voisi muotoilla samalla tavalla, luin jostain, että sepelvarpu ja angervo ovat siihen tarkotukseen hyviä. Leikkasin ensin käsi saksilla, mutta sähköleikkuri nopeuttaa paljon. Kaikki ei tykkää leikatuista pensaista, mutta olen todennut niitten sopivan "paikkaansa".

Opettelin nyt itse leikkaamaan sähköleikkurilla, kun vaarin käsi on  lastassa.

Kätevästi se kävi minultakin,,

Sepelvarpu


Kallion päällä olevat angervot leikkaan aina keväällä

Kadulta tultaessa vasenmalla puolen olevat angervot leikkaan myös keväällä
Pyöreää kuusta latvon myös oksan päistä keväällä.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Ruusuja vielä

Lämmin tekee ruusuille hyvää. Paitsi kukkivat nopeammin. Pensasruusut on jo melkein kaikki kukkinut ja varissut pois. Jaloruusut on täynnä nuppuja, kärsivät madoista ja kirvoista,ne on hoidettu pois, kohta on täynnä kukkia.

Uusi rinneruusu "Mirato"



Runkoruusu eka avautunut kukka

Tänä vuonna ei tarvii kärhöjä paljon kuvata, nekin kärsivät talvesta.

Pionit

Kauniita niistä tuli, vaikka keväällä ensin luulin kaikkien hukkuvan veteen. Lumen sulettua maa ei imenytkään vettä, ja pionit kun ei siedä märkää juurillaan. Alku näytti aika huonolta, ovat kyllä olleet samassa paikassa vuosikaudet, viime talvi oli mitä oli. Mutta lopussa ".kiitos seisoo".
Vähemmän kukkia tuli, mutta kauniita ne ovat.

Vuokkopioni

Perinnepioni "Sarah Berhardt"

Perinnepioni, nimeä en tiedä


Pioni penkki


Messuilta ostettu alepioni

Näköjään kärpäsetkin tykkää,"Karrl Rosenfield"


Ainoa pioni mikä kärsi talvesta, vain kaksi kukkaa

Vähän lukumääräisesti, mutta suuria kukkia

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...