perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pitsiä ja muurahainen

No , sitä kesää saa vielä odottaa vähän aikaa.
Sillä kulutan aikaani , että nyplään ihan hulluna, ei kesä yhtään aikaisemmin tule, mutta mielenkiinto se on tämäkin. Syksyllä aloin tehdä verhonpitsiä, "Pieni Ulpukka", viikolla ihailin sitä sitten ikkunassa. Olen itseeni tyytyväinen, iso urakka oli. Uusi pitsikin sai alkunsa, "Spindelkukka".
Koska suunnittelen ulos jotain kivaa savesta, teen nyt sitten muurahaisia, oikein jätti sellaisia.
Vaari on mukana mun projektissa, tekee jalat muurahaisille.
 Pientä pilkotusta pihalla on jo, jouluruusussa näin olevan nuppuja. Lumi peittää osin maan, mutta tänään on sulaneita paikkoja näkyvissä.
Kaksi puolentoista metrin pitsiä



Ensin harsin pitsin kankaaseen, sitten ompelin pienin pistoin kiinni
lopuksi ompelukoneella harvalla siksakilla. Leikkasin nurjalta ylmääräkankaan siististi pois.

Spindelkukka

Muurahainen raparperin lehdellä


Tämä saa kavereita myöhemmin, kaksi

Sain ihanan varpaanlämmittäjän pässi "Lordin" taljasta.
Tyttärelläni on lampaita ja syksyllä teurastettiin muutama pässi,
Kauniit taljat tuli niistä

Viime viikolla tuli muokkaajalta kotiin
Kaikille iloista kevään odotusta, jos ensi blogiin saisin jotain puutarhasta.

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...