keskiviikko 26. elokuuta 2015

Valon säteet kukissa,,

Näin syksyyn päin mennessä aurinko näyttää kukkien kauneuden. Kuivuus tässä välillä rusketti puiden lehdet, tämän päivän sade vähän virkisti luontoa. Kesä on ollut suotuisa siitä, että en ole kuin yhden kerran kastellut kaupungin vedellä. Jotain kukkia sadevedellä kastellut ja lannoittanut samalla niitä.

Unikoita nousee itse kylväytyen,, kauniita

Taas on ruusujen vuosi ollut,, aurinkoa on riittänyt

Amerikankeiju päin aurinkoa,,,

Unikoita nousi moneen paikkaan, ne ovat niin kauniita

Punatähkä syksyn puolen kukkija,,,

En uskonut jalopelargonian  pääsevän näin pitkälle, aurinko vain teki tehtävänsä

Neitoperhonen kävi myös katsomassa nauhuksen kukkia

Suden korento lämmitteli pikkumökin katolla

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesä jatkuu,,syksyä kohti..

Huhtikuulla laitoin orvokit ruukkuihin, koskaan ei näin kauan ole kestänyt kukinta vähällä vaivalla. Yht`äkkiä tuli eteen ,nyt en enää katsele vaan haen uudet kukat.
Joten siivosin koko kallion päällystän ja järjestin uudelleen koristeita,. Luonnon kanervat näyttäytyivät siivouksen jälkeen edukseen. Pienellä vaivan näöllä saa näyttävyyttä kallioiseen alueeseen, vaikka kasvaakin katajia ja on muutama iso mäntykin, on sen verran koloja, että multa pysyy niille. Ja taloon päin  rinteeseen on tuotu lisämultaa, että saa kasvupohjaa ruusuille ynnä muille  kasveille. Vuosien kuluessa monta kertaa lisätty multaa," johonkin on hävinnyt."

Orvokkien tilalle laitoin krysanteemit.


Kanervat on lisääntyneet aika hyvin

Heiniä olen jättänyt joihinkin kohtiin ja angervot leikkasin kukinnan jälkeen palloksi


Kuusi ja kataja ovat runsastunut kesän aikana

Pienen katajan siirsin keväällä, on hyvin juurtunut

Kaikki kärhöt, niitä on viisi tuossa taloon päin reunassa, ovat myös runsaita

Tässä yksi yllätyskärhö, olen istuttanut sen pari vuotta sitten, luulin menetetyksi, tällä viikolla huomasin sen ponnistavan reippaasti maasta

Miljoonakello, niin ihana vieläkin

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Nyt on sitten jo elokuu

Kesä on ollut sateinen. Rikkaruohot,, esim. vesiheinä on riehaantunut, parin päivän aikana olen kiskonut sitä ennätys määrän,, mutta onneksi on aurinko paistanut.
Daaliat, gladiolukset ja mantsuriankärhö  kukkivat parhaimmillaan. Ja myös Jaloangervot.
Pensaat kanssa on ollut leikkauksen tarpeessa. Uskomattoman paljon tuli oksia, vaari jo sanoi, että lopeta, en jaksa silputa enempää. Kaunistuivat kerralla tosi siistiksi. Riittäisi aurinkoisia päiviä vielä, huomenna luvattiin jo sadetta!!!

Daalian eka kukka

Väri valikoimaa,,,

Vielä saan lisää näitä ihanuuksia,,


Mantsuriankärhö niin on kuin lumikinos,,


Viimevuotisten mukuloitten kukkavanat, violetti ihanuus, Gladiolus.

Jaloangervot

Lila kärhö "Viola"

Kärhö Rüütel"

Reheväksi on tullut sateessa,,,

Ruusut on tänään saanut siivouksen kukkineista kukista
Ämpärillinen tuli ruusun terälehtiä, oli komea näky, kun kaadoin kompostiin, vaaleanpunainen kerros,,

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...