keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesä jatkuu,,syksyä kohti..

Huhtikuulla laitoin orvokit ruukkuihin, koskaan ei näin kauan ole kestänyt kukinta vähällä vaivalla. Yht`äkkiä tuli eteen ,nyt en enää katsele vaan haen uudet kukat.
Joten siivosin koko kallion päällystän ja järjestin uudelleen koristeita,. Luonnon kanervat näyttäytyivät siivouksen jälkeen edukseen. Pienellä vaivan näöllä saa näyttävyyttä kallioiseen alueeseen, vaikka kasvaakin katajia ja on muutama iso mäntykin, on sen verran koloja, että multa pysyy niille. Ja taloon päin  rinteeseen on tuotu lisämultaa, että saa kasvupohjaa ruusuille ynnä muille  kasveille. Vuosien kuluessa monta kertaa lisätty multaa," johonkin on hävinnyt."

Orvokkien tilalle laitoin krysanteemit.


Kanervat on lisääntyneet aika hyvin

Heiniä olen jättänyt joihinkin kohtiin ja angervot leikkasin kukinnan jälkeen palloksi


Kuusi ja kataja ovat runsastunut kesän aikana

Pienen katajan siirsin keväällä, on hyvin juurtunut

Kaikki kärhöt, niitä on viisi tuossa taloon päin reunassa, ovat myös runsaita

Tässä yksi yllätyskärhö, olen istuttanut sen pari vuotta sitten, luulin menetetyksi, tällä viikolla huomasin sen ponnistavan reippaasti maasta

Miljoonakello, niin ihana vieläkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...