sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuu loppuu, kesäkuu alkaa

Kovaa tuulee tänä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Aamulla aikaisin lähdin kulkemaan pihalla sillä silmällä, saako kuvia. Kesän tulemisen huomaa monipuolisesta kukkavalikoimasta mitä on ilmestynyt lisää. Huhtikuun alussa kuvasin eka tulppaanin, jatkuu tulppaanikausi edelleen. Paljon olen pois leikannut, uusia lajeja avautuu yhä. Toinen toistaan ihmeellisempiä, maailmassa on sanotaan tuhansia lajeja, luulisin. Tulppaani on siten minun lempikukka, kevään tuoja ja kesän alkaja.  Sitten tulee muut , ruusut, pionit ja kesäkukkaset, joita siemenestä kylvän ja osan ostan valmiina taimina. Tänä vuonna omien kasvattamieni taimien kävi kyllä hullusti, ulkoilutin ne hengiltä, vanha tekijä. Sattuuhan sellaista. Piha näyttää jo niin täydeltä, äkkiä se tapahtuu.

"Tulipa Finola"on näin hempeä

"Tulipa Black Parrot" on taas tummanpuhuva

Ryhmä edellisistä tulppaaneista


Koristeomenapuun viereen sopii oranssihehkuiset tulppaanit

Aamuauringon säteet siivilöityy kotkansiipisaniaisen läpi


"Rodo" nupussaan

Kaivoin tämän joskus kokonan pois, Kvittenin, mutta tuli vaan uudelleen

Kesäkukka ruukut

Asetelma,, ja vaarin tekemä linnun kylpyallaan teline

Pikkupallo lasitus väri kokeilu

Hyvää kesää toivottaen kaikille!!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tulppaania, tulppaania!





Valikoima tällä hetkellä kukkivia tulppaaneja.
Minä rakastan tulppaania. Lapsesta asti olen ajatellut joskus laitan paljon tulppaania kasvamaan, koska olen talvella syntynyt ja olin harmissani kun en koskaan saanut kukkia syntymäpäivänäni. Äiti sitten kerran kävi kirkonkylästä ostamassa kolme tulppaania, kovalla pakkasella, tietysti ne paleltuivat matkalla, mutta silti rakastuin niihin. Nyt minulla on tulppaania!!!


Aamuaurinko valaisee kauniisti kadun puoleista pihaa

Pienet kymmensenttiset parvitulppaanit ja mirrinmintun nuppuja

Patjarikko luo hienon pohjan lilalle tulppaanille

Rivistö valkoisia tulppaania ja ruusun virkeä alku

Erikoisin tulppaani mitä minulla on

Pionia muistuttava tulppaani

Muistaisin tämän olevan papukaijatulppaani

Avautuvat ne varjonkin puolella

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kevään eteneminen

Sunnuntai aamu, kaunis aurinkopäivä. Ihana kiertää ja katsella, mitä kaikkea onkaan ilmestynyt pihaan. Oi, kiva,,, pionipensas tehnyt nuppuja, kolme näkyvissä!  Eka kerta, kaksi vuotta sitten ostin puutarhamessuilta, 2013. Heti istutettua sen, siivosin läheistä kärhöä, nostin kärhötelineen sivuun, kuinka ollakaan se kaatui suoraan pionin päälle, oksa poikki. Vähän harmitti.Kasvatti sitten lisää oksia ja nyt kukkia, tosi hienoa!!! Tuolla kun katselee, on kuin isoja ihmeitä näkisi, tuokin kasvaa edelleen ja tuo. Minun mielestäni kevät on parasta aikaa.
Pionin nuppu

100-vuotias kataja oikealla

Pieni alku, päärynäpuu

Voiko Esikko herkempi olla

Ensimmäisiä tulppaaneja

Ja narsisseja

Mikä huumaava tuoksu näistä tuleekaan, Hyasinntti

Huomasi orvokkeja vähän syrjemmässä

Uusi "Keijunmekko" keramiikka tunnilta

Jäyhä Vuorenkilpi on myös keväällä kaunis

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...