torstai 23. lokakuuta 2014

Luontoretki

Oonan lomapäivänä teimme vaarin ja Millin kanssa retken Vaikkusiin.

Oona ei meinannut uskaltaa katsoa koloon

Tuulen kaatama runko


Vähän iso männynrunko


Oona ja Milli

Kallioimarre

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kyllä syksykin on kaunis

Kiersin pihalla kameran kanssa, ja etsin kuvattavaa. Talvella saa muita harrastuksia sitten kuvata. Savitöitä olen jo tehnytkin, pitsiäkin on aloitettu, ruusu tehty ja nyt teen pitsiä nimeltä "Juurakko".

Riippaomenapuun marjoja

Lokakuun ruusu

Monen vuoden ajan kukkinut äitienpäivä ruusu, tänä vuonna uusinta kukka

Alkaa olla paljaan näköistä


Syksyn harmaa ruusu

Joulua odotellessa,,,

lauantai 11. lokakuuta 2014

Eka savityöt syksyllä

Ilokseni pääsin taas keramiikka tunnille opistolle.Sydämen innolla väännettiin jokainen jonkun laista hahmoa. Tein paljon työtä sinisen pallon eteen, lupasin sen siskolleni, uunista kun tuli oli siitä takaa pudonnut tähtiä. Semmosta sattuu, aina ei mene niin kuin on haaveillut. "Keijun mekko", luulin sen tulevan värikkäämmäksi, mutta sama juttu, väri ei ollut sininen. Näillä mennään, uutta tekemään. Kun kuvasin ulkona, ihmeen näyttäviä olivatkin.
Liimata täytyi toiselle puolen palloa pudonneet tähdet


Pyykit kuivumassa keijulla
Katsuran värit kaunistaa mekkoa

Nimesin tämän "Keijunmekoksi".


 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syyskuun viimeinen päivä

Viime yönä pakkanen kävi meilläkin. Eilen, syyskuun viimeisenä päivänä, kerkesin kuvaamaan pihan kauniisti kukkivia Daalioita, syysasteria, elämänlankaa ja ruusuja.





Kauniina syksynä syysasteri ehtii ilahduttamaan minua,

Kellariin unohtunut Kanna, sai kun saikin nupun aikaseksi,, myöhästyi vähän

Astrid Lingren ruusu, niin kuin kesän parhainta aikaa,,

Runkoruusussa nuppuja, Marja-aroniasta ja hanhikista huomaa, että on syksy


Sävy, sävyyn talon kanssa

Köynnöskaari sai tänä vuonna vähän jo kasvustoa,,,

Kevät 2018

Lumet on häipynyt, aurinko lämmittää, kaipuu pihatöihin on vallannut mielen. Monen harmin jälkeen voin hyvillä mielin aloittaa pihahommat. L...